Avainsanojen kannibalisointi on aihe, josta harvoin kuulee puhuttavan edes ammattilaisten keskuudessa. Se voi kuitenkin olla haitallista sivujesi sijoittumiselle hakutuloksissa, joten se on asia, jonka jokaisen kannattaa ottaa huomioon.
Sen sijaan usein kuulee puhuttavan yleisestä harhakäsityksestä siitä, että mitä useampi sivu kohdistuu yhteen tiettyyn avainsanaan, sen paremmin sivusto sijoittuu tällä kyseisellä hakusanalla. Mitä enemmän sivuja sivustollasi on tietystä aiheesta, sitä suuremmalla todennäköisyydellä Google huomioi avainsanasi ja nostaa sijoituksiasi, eikö vain?
Itseasiassa ei. Päinvastoin.
Tietylle avainsanalle kohdistaminen useamman sivun kesken vaikuttaa lähestulkoon aina päinvastaisesti. Näin toimimalla päädyt siis todennäköisesti aiheuttamaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Syykin siihen on hyvin yksinkertainen: Kun useampi sivu verkkosivustollasi sijoittuu samalla hakusanalla, kilpailevat ne keskenään.
Tätä yleistä SEO-virhettä kutsutaan avainsanojen kannibalisoinniksi.
Mitä on avainsanojen kannibalisointi?
Verkkosivuston ylläpitäminen pidemmän aikaa voi johtaa kaikenlaisiin ongelmiin, kuten avainsanojen kannibalisointiin, joka tunnetaan myös nimellä aiheen monistaminen. Tätä ilmiötä esiintyy, kun sivustollasi on useampi sivu, jotka kilpailevat samasta aiheesta tai avainsanasta.
Vaikka saman aiheen monistaminen ei useimmiten olekaan tarkoituksenmukaista, sitä tapahtuu usein silloin, kun sivustolle tarvitaan uutta sisältöä jatkuvalla syötöllä. Avainsanojen kannibalisointi on kuitenkin asia, jonka kaikkien markkinointihenkilöiden tulisi pitää mielessä, ottaen huomioon että se voi olla SEO:n kannalta huono asia.
Pitääksesi verkkosivusi näkyvillä Googlen ja muiden hakukoneiden tuloksissa sinun tulisi varmistaa, että tämä ongelma joko minimoidaan tai eliminoidaan kokonaan.
Miksi avainsanojen kannibalisointi on huono asia SEO:n kannalta?
Jos kannibalisoit omia avainsanojasi, kilpailet itseäsi vastaan sijoituksistasi Googlessa. Oletetaan, että sinulla on kaksi artikkelia täysin samasta aiheesta. Tällöin Google ei osaa automaattisesti tunnistaa, kumman artikkelin sen tulisi näyttää korkeammalla tietyillä hakusanoilla. Tämän lisäksi tärkeät SEO-vaikuttimet, kuten backlinkit ja CTR jakaantuvat yhden sivun sijasta useammalle eri sivulle, eli molempien sivujen tulokset ”laimenevat”. Tuloksena tästä on se, että molemmat sivut todennäköisesti sijoittuvat heikommin.
Avainsanojen kannibalisointia voi tapahtua myös silloin, kun optimoit sivuja hakusanoille, jotka ovat samankaltaisia.
Kuinka tarkistan kannibalisoiko sivustoni avainsanoja?
Voit käyttää sivustolta löytyvien avainsanojen tutkimiseen työkalua, kuten SEMrush ja järjestää sivulta löytyvät avainsanat laskentataulukkoon aakkosjörjestyksessä. Tämän avulla voit tarkistaa, onko useammalla sivulla samoja avainsanoja.
Kuinka korjaan kannibalisoivat avainsanat?
Näiden neljän vaiheen avulla saat korjattua kannibalisoivat avainsanat sivustollasi:
- Auditoi sivustosi sisältö
- Analysoi sisällön toimivuus
- Päätä, mikä sisällöstä jää
- Toimi: yhdistä, poista, uudelleenohjaa
Kaksi ensimmäistä vaihetta auttavat sinua selvittämään, mitkä artikkeleista kannattaa säilyttää ja mitkä poistaa tai yhdistää muihin artikkeleihin. Useimmiten tekemisvaiheeseen sisältyy artikkelien tai sivujen poistamista ja yhdistämistä, mutta samalla kannattaa myös parannella sivuston sisäistä linkittämistä:
Yhdistä sivujen sisällöt
Jos kaksi sivua houkuttelee samaa kohderyhmää ja kertovat samoja asioita, sinun kannattaa yhdistää ne. Kirjoita sivujen sisältö uudelleen yhdeksi laajaksi kokonaisuudeksi. Sen lisäksi, että se ratkaisee avainsanojen kannibalisointiongelman, se auttaa myös sijoituksissa, sillä Google rakastaa pitkää ja hyvin kirjoitettua sisältöä.
Kun olet yhdistänyt sivujen sisällöt, muista vielä poistaa toinen vanhoista sivuista ja asettaa sille uudelleenohjaus, joka ohjaa säilytettävälle sivulle. Jos käytössäsi on suosittu WordPress-alusta, voit tehdä uudelleenohjauksia esimerkiksi tällä lisäosalla.
Paranna sisäistä linkitystä
Sisäisen linkityksen avulla voit auttaa Googlea ymmärtämään, mitkä artikkelit sivustolla ovat kaikkein tärkeimpiä. Sinun tulisi lisätä linkkejä sivuston ei-niin-tärkeiltä sivuilta sen tärkeämmille sivuille. Näin Google saa selville linkkejä seuraamalla, mitkä sivut halutaan nostaa korkeammalle hakutuloksissa.
Sisäisten linkkien rakenne voi ratkaista osan avainsanojen kannibalisoinnin ongelmista. Mieti, mikä sivu on tärkein ja linkkaa “pienemmiltä” sivuilta tärkeimpään sivuun. Tätä tärkeää sivua kutsutaan myös englanniksi nimellä “cornerstone content”.
Avainsanojen kannibalisointi vaikuttaa kasvaviin sivustoihin
Jos sivustosi on kasvussa, kasvavat myös mahdollisuutesi törmätä avainsanojen kannibalisointiin. Kirjoitat sivustosi aiheesta useamman artikkelin ja huomaamattasi artikkeleistasi tulee huomattavan samankaltaisia. Aina välillä kannattaakin tarkistaa avainsanat, joilla haluat sivustosi sijoittuvan. Varmista myös, kärsiikö sivustosi avainsanojen kannibalisoinnista. Todennäköisesti sinun tulee tehdä ajoittain muutoksia sivuston rakenteeseen tai ainakin kirjoittaa artikkeleita uudelleen aina silloin tällöin.
Avainsanojen kannibalisointi on aihe, josta kannattaa puhua. Kerro siis kavereillesi jakamalla tämä artikkeli alla olevasta linkistä.